Suuret kiitokset, lahjastamme iloittiin

Vein alkuviikosta Color Woolin lankakauppaan kerääntyneet ranteiden ja nilkkojen lämmittimet Moisioon, Mikkelin terveyskeskuksen saattohoito-osastolle. Niitä oli ennen kaikkea neulonut tuolla lankakaupan kahvilassa kokoontuva käsityöiltojen väki. Mutta  varmaan täällä nettisivuillamme on myös vieraillut jokunen Ukkolan ystävä, joka on vienyt neuleensa lankakauppaan. Lankakaupan Mia oli kerännyt lämmittimet neljään kenkälaatikkoon ja niissä oli yhteensä 35 erikokoista lämmitintä  niin naisten kuin miestenkin kokoa.

moisiossa

Tuolla osastolla henkilökunta osaa iloita tällaisesta lahjasta. Sen koi taas ihan yhtä voimakkaasti, kuin silloin kun vein sinne myssyjä. Näin myssylaatikon, ovat käytössä, sillä niitä oli selvästi pesty monta kertaa. Runsaiden kiitosten saattamana lähdin kotiin. Kuvassa osaston henkilökunta on avannut laatikoita liinavaatevarastossa.

Saimaan syöpäyhdistyksen toimipaikassa Mikkelissä ovat sytomyssyt lopussa. Erikoissairaanhoitaja Päivikki toivoo meidän niitä neulovan. Hän kertoo sairastuneiden olevan iloisia saadessaan myssyn lahjaksi. Mia ottaa myssyjä vastaan lankakaupassaan. Mistäs me saataisiin lisää neulojia? Yritetään jokainen puhua ystävämme mukaan näihin talkoisiin ja tehdään kesään mennessä iso kasa myssyjä. Päivikki sanoi minulle, että niitä ei voi tulla liikaa. Kun on hiuksensa sairauden takia menettänyt ja helle porottaaa, niin kaunis, iloinen myssy on mielyttävämpi päässä kuin peruukki.

Hei, tätäkin on vielä muutama päivä aikaa mainostaa:

 

Vakavaa asiaa

Päivikki Ruotsalainen Saimaan syöpäyhdistyksestä on kääntynyt puoleemme ja pyytänyt neulomaan Moision sairaalan yhteydessä olevan saattohoitoyksikön potilaiden käyttöön ranteiden ja nilkkojen lämmittimiä. Hän kirjoitti näin:

Vieläkö teette pipoja ja ranne/nilkka lämmittimiä? Tapasin saatto-osaston hoitajaa (Moisio). Hän kertoi että pipovarasto on riittävä, mutta ottaisivat mielellään noita ranne/nilkkojen lämmittimiä (lapasen ja sukan varsiosia).Minulla taas niitä on vielä, mutta pipoja vain muutama. Sairastuneet ovat todella kiitollisia näistä yllätyslahjoista!

 terveisin Päivikki

Ystävä hyvä, neulo näitä lämmittimiä ja sytomyssyjä kanssamme nyt joulun aikana. Keräämme niitä vielä koko tammikuun ja viemme ne sitten Moisioon.  Päivikki taas käy itse hakemassa myssyt lankakaupasta.

Olemme Mian kanssa sopineet, että hän ottaa vastaan näitä neuleita lankakaupassaan  MT Color Wool, Maaherrakatu 48, Mikkeli.

Mehän emme ole Ukkolan Akkojen ja Neljäkasin käsityöiltojen puitteissa ennen neuloneetkaan näitä ranteiden ja nilkkojen lämmittimiä. Ukkolassa päädyimme siihen, että ne voisi tehdä konepestävästä villalangasta ja itse päädyin ostamaan marketista Wool lankaa, täysvillaa joten lämmittää, ei kutita kun tehdään vauvan vaatteita ja voi pestä koneessa. Neuloin ostamastani langasta tuollaiset raidalliset rannekkeet siirtyvällä joustinneuleella. Niihin meni lankaa 32 gr. Aloittamissani keltaisissa on sitten vähän enemmän silmiä, 55  ja neule on valepalmikkoa.Vähän ovat hempeitä värejä, joten pitää mennä vielä kauppaan ja etsiä  miehisempää lankaa.

lammitin

Kun tätä kirjoitusta varten kysyin Päivikiltä tarkennusta millaisia lämmittimien tulisi olla, niin hän vastasi:

Osaston eräs hoitaja kertoi, että pesevät niitä pipoja ja ranteen lämmittimiä eli konepesun kestävät langat (puuvilla,villa…) ovat erittäin toivottuja. Ranteisiin ja nilkkoihin sopivia ”pötköjä” menee miehille ja naisille eli voivat eri kokoisia. Tehkää ihan helppoja ellei sitten monimutkaisempien mallien teko ole kiinnostavampaa. Raitaiset ovat kivoja.

Pipot tosiaan vähissä ja niissäkin saa olla väriä. Sellaisia kuin aiemminkin lahjoititte. Tiheällä virkkuulla, ettei rei ´istä tunge kasvava hiussänki.

Kiitollisin mielin teitä ajattelen!

Lämpöistä Joulua jokaisen mieleen ja onnellista tulevaa vuotta 2013!

Päivikki

 

 

Sytomyssyjä

Vein tänään kuvassa olevat sytomyssyt Mikkelin terveyskeskussairaalan saattohoit-osastolle.

Voi miten iloisia niistä oltiin. Ulkoilukausi alkaa ja heidän myssyvarastonsa on pieni, oikeastaan vain huiveja. Nyt tuli tilalle uusia iloisen värisiä myssyjä. Myssyjä on kaikkiaan 24, kuvasta puutuu kolme viimeksi tullutta. Naapuriosastolla on myös kuntoutujia ja sinnekin noista myssyistä riittää. Myssyjen neulojille lähetettiin suuret kiitokset. Välitän ne nyt näin netin välityksellä, koska käsityökahvila on kesälomalla.

Sari tiesi kertoa, että Savonlinnassa neulotaan syöpäpotilaille ranteenlämmittimiä. Moision osastoille otetaan myös niitä vastaan. Ne olisi syytä neuloa peukalon yli, jotta pysyisivät kädessä. Säärystimet olisivat myös paikallaan ja minä ajattelin , että ne voisivat olla joogasukan mallisia. Asusteet eivät saa kutittaa ja niiden pesuominaisuuksien tulisi olla hyvät, jotta puuvillalanka on varmaan parasta. Kehitellään nyt kesänaikana malleja ja palataan asiaan Mian aloittaessa taas käsityöillat. Mia Tenhunen, Color Wool – lankakaupanpitäjä, on luvannut pitää jatkuvasti tiskin alla laatikkoa sytomyssyjä ja nyt myös rannekkeita ja säärystimiä varten. Sinne voivat kaikki Mikkelin ja ympäristön myssynneulojat viedä tekemisiään ihan omaan tahtiin. Kun laatikko täyttyy, niin Ukkolan Akkojen toimesta sen sisältö viedään sinne, missä niitä silloin tarvitaan. Tieto taas siitä saadaan Saimaan syöpäyhdistyksen Päivikki Ruotsalaiselta.

Tulin ennen nukkumaan menoa vielä lisäämään, että Saimaan syöpäyhdistyksen Mikkelin toimipisteessä ovat sytomyssyt loppumassa. Päivikki siitä ilmoitti. Niitä nyt voisi kesän aikana värkkäillä ja toimittaa elokuussa Mialle lankakauppaan tai sitten suoraan syöpäyhdistykselle. Osoite löytyy täältä.

Sytomyssyjä tarvitaan

Siitä on nyt jo yli vuosi, kun Mikkelissä neulottiin sytomyssyjä. Niitä on vielä keskussairaalassa, mutta Moision alueella on saattohoito-osasto ja sinne on pyydetty myssyjä. Myssyjen tulee olla puuvillaisia. Naisten malleissa voi olla koristeena kukkanen ja miehille toivotaan miehisiä malleja. Myös Etelä-Savon Syöpäyhdistyksen myssykorissa alkaa pohja paistaa, joten sielläkin tarvitaan uusia myssyjä.

Mia lankakauppa MT Color Woolissa, Maaherrankatu 48 Mikkeli, on taas luvannut ottaa myssyjä vastaan, mistä ne toimitetaan määränpäihinsä. Viimeksi myssyjä tuli paljon, nyt ei ehkä niin paljoa tarvita, mutta silti kaikki vanhat myssyjen tekijät ja uudet innokkaat lähtekää mukaan talkoisiin.

Tässä linkki ohjeisiin.

Tässä taas linkki aikaisempaan myssykirjoitteluumme. Sieltä löytyy perustietoa myssyistä ja linkkejä muualla Suomessa tapahtuvaan sytomyssyilyyn.

 

Isoäidinneliöt

Me olemme Ukkolassa virkanneet monien monien muiden suomalaisnaisten kanssa isoäidin neliöitä. Alku keväästä Ukkolaan ilmestyi aivan ihana pirteä lasten peitto…

sitten laatikkoon tuli syksyn väreillä tehty seuraava lasten peitto.

Himo taitaa kasvaa syödessä siis virkatessa ja tässä vaiheessa tilkut alkoivat viedä tekijöitään. Moni sanoi että kotonta oli jo kaikki nyssäkät käytetty ja piti lähteä lanka kauppaan…

Kun tekijöitä on useita tulevat esille eri henkilöiden värimieltymykset. Ja onhan se hyvä asia koska lankakartastot ja kauppojen hyllyt aivan pursuvat upean värisiä lankoja.

Syksyllä taas kokoontuessamme luulimme että nyt on kaikki peitot kasattu, niin taas oli Ukkolassa olevaan tilkkulaatikkoon ilmestynyt uusia paloja kesän aikana. Pari iltaa vielä piti tehdä ahkerasti töitä, että saimme viidennen (pienen) peiton vielä lähtemään Helsinkiin ennätystä tekemään muiden ympäri suomea tulevien peittojen kanssa.