Värjäyksiä

Vietimme maaliskuun talkooillan Raijan luona Raijan Aitalla. Raija ja Katariina ohjasivat meitä värjäyksen saloihin. Työntäyteinen ilta, harmi, kun en kaikesta  ennättänyt ottaa kuvia.

Ihan alkuun istahdimme ja kuuntelimme värjäyksen teoriaa. jonka jälkeen työntouhu alkoi. Pesukoneeseen pantiin matonkudetta. Sieltä tuli ulos kaunista tummanpunaista lankaa, joka nyt jäi kuvaamatta.

Kaikki kuteet kun eivät mahtuneet pesukoneeseen ja yhtenä iltana ei ennätä kahta kertaa konetta pyörittää, niin Eeva värjäsi kuteita myös käsin.

Taisi olla Raili, joka värjäsi itselleen violettia puuvillalanka.

Jaanalla taas lämpesivät villat hellalla.

Ukkolaan kun en kasaantunut kaikenlaista materiaalia, niin tälläisiä kolmisäkeikeisiä puuvillalankavyytejä on aika moinen määrä. Nyt siitä on tarkoitus värjätä pyyheliinalointa.

Siinä teoriosuuden aikana teimme yhdessä reseptin tälle langalle:

700 g lankaa,

6 l vettä, 3,5g Levafix-väriä (braun), 0,6 %

180g suolaa

90 g soodaa

5 kylmää huuhtelua ja yksi lämmin, joiden jälkeen etikkahuuhtelu.

Tämän jälkeen otimme vielä jälkivärin samasta liemestä. Siinä oli myös oli 700 g lankaa. Liemeen  lisättiin 1 g väriä ja myös jonkin verran suolaa.

Tässä vyyhdit valmiina pois vietäväksi. Harmi että kamerani ei toista kunnolla vaaleita värejä.

Kotona vielä keitin langoista viimeisen irtovärin pois ja lopputulos on tässä. Oikealla oleva jälkivärissä ollut vyyhti on kuvassa liian vaalea.

Nyt karkasi mopo käsistä. Ostin Raijan Aitalta lähtiessämme käyttämäämme braun-väriä. Koska tekemämme värjäyset olivat aika vaaleita, aloin kokeilla kuinka saisin tummempaa .Useaan otteeseen värjäsin aina 200 g lankaa kerrallaan lisäten väriä, mutta tummuus ei paljoakaan lisääntynyt. Paljon olisi vielä oppimista.

Kun kumminkin halusin tummaa  eri tummuusastetta olevien loimiraitojen väliin, niin viimeiseksi värjäsin niin, että 100 g lankaa kohden oli tuota braun-väriä 4 g ja 1 g mustaa, jota löytyi varastostani. Nyt tuli tummaa, joten päättelin että 0.5 g mustaa väriä olisi myös riittänyt.

Hauskaa hommaa, onneksi tuota valkeaa puuvillalankaa on vielä mona kiloa Ukkolassa. Muunkin värisiä puuvillaloimia saattaa tulla, ei sitä koskaan tiedä minin akat innostuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *