Karjalan punapomintaa

Meillä oli jäänyt roikkumaan luonnonvärinen pellavaloimi puihin, se oli jo toinen samanlainen pomsi/palttina sidos, eikä sitä kukaan oikein enää halunnut kutoa. Raudussa syntynyt Liisamme silloin kysyi, että jospa hän saisi kutoa siihen vielä punapoimintaliinan. Ilahduimme kun joku lointa vielä halusi ja minulla oikein sydän pomppasi, kun kuulin mitä Liisa kutoisi. Olisikohan mahdollista että minäkin nyt oppisin tuon esiäitieni taidon. Ja niin siinä kävi, että lointa vielä jäi. Liisan avulla ja Kiisken kirjaa lukien pääsin itsekin kokeilemaan ja oppimaan tuon yksinkertaisen perinnetyön salat.

 

Kuvasin Liisan liinan ottaessani loimen lopun puista. Komea kuvio. Saa nähdä pääsenkö kuvaamaan sen vielä valmiina.

 

Tässä leveä kuvioraita kuvattuna toiselta puolen. Kumpikohan puoli on tarkoitus laitta oikeaksi?

 

Lointa riitti vielä kahteen liinaan, joten opin aika hyvin, kun pääsin toistamaan kuvioiden poimintaa. Kuvassa liinojeni päädyt. Liisa teki päärmeiden kohdalle tuollaiset pitsipoimintaraidat. Tietysti minun piti oppia tuokin perinnetaito. Karjalassa on  kudottu myös pitsipoimintaa liinoihin, käspaikkoihin ja verhoihin. Hienot verhot leveämmällä pitsin poimimisella tulisikin, mutta pitsin tekeminen on paljon hitaampaa kuin punapoiminnan, siinä kun ei saada poimittua sidosta talteen  puiden taakse kuten punapoiminnassa .

 

Nyt olen saanut liinat valmiiksi. Niissä oli kova työ siistiä, sillä loimen nostelu katkoi reunalankoja, enkä muutenkaan saanut reunoja nätiksi. ”Reunoistaan kutoja tunnetaan”, niinhän sitä sanotaan. En ole vielä valmis punapoimintaliinojen kutoja. Tulen ajamaan asiaa niin, että saamme uuden pellavaloimen, vähän kapeamman, johon kudon uusia liinoja. Minulla on ajatus, miten reunan saa kuvioiden kohdalta kauniiksi ja voishan sitä pitsiäkin ajatella. Siihen loimeen voi sitten metritolkulla kutoa uutta käspaikkakangasta, sillä etupistokirjontakin koukuttaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *