Kudontapiiri Ukkolan Akkat kutsuu ystävänsä bloginsa yksivuotissynttäreille!

Vuosi on mennyt siitä, kun Akat hankkivat nimeään kantavan nettiosoitteen ja siirtyivät kertomaan touhuistaan blogimuotoon. Lukijamäärämme on pikkuhiljaa nousussa, mutta mitään suurta rynnistystä ei ole tapahtunut ja kommentteja on aika vähän. Nyt vuosipäivän kunniaksi yritämme ravistella lukijoitamme ja  järjestämme äänestyksen vanhojen kotisivujemme parhaimmasta työstä. Saamme näin palautetta tekemisistämme ja vanhat kotisivumme huomiota, sillä sinne on vaipunut unohduksiin paljon kaunista. Toiveenamme on myös, että blogimme saa uusia kommentoivia lukijoita, jotta palautetta tulisi myös tämän päivän töistä.

Olemme yhdessä valinneet noilta vanhoilta kotisivuilta viisi työtä, joiden kesken tämä äänestys pidetään, mutta jos löydät sieltä vielä jotain parempaa, niin kertomalla siitä äänestyksen sijasta, olet myös mukana, sillä arvomme kaikkien osallistuneiden kesken vanhaan omenapuuhun kuvausta varten ripustetun poppanan.

poppana1.jpg

Tämä sinisävyinen poppana on kudottu käsin leikatuista lakanakuteista ja vain kuviossa on ostopoppanaa. Sen voi laittaa pöydälle, mutta se sopii myös tuolinpäälliseksi, laudeliinaksi tai siitä voi ommella vaikka kassin. Jos sinua kiinnostaa kutoa tuolla sidoksella poppanaa, niin kankaan rakentamisen ohjeet löytyvät vuodenvaihteen 2006/2007 ympärillä olevista Mallikerta-lehdistä.

Olet mukana poppanan arvonnassa, kun painat kommettia kohtaa tämän kirjoituksen lopussa ja jätät vastauksen. Mainitse siinä mitä numeroa äänestät. Äänestysnumero on kuvan yläpuolella. Perustelut valinnalle olisi myös kiva saada. Äänestäminen voi hyvin tapahtua nimimerkillä, mutta sähköpostiosoitteesi sinun tulee laittaa mukaan, blogiohjelma vaatii sen ja emmehän pysty muuten ilmoittamaan sinulle mahdollisesta voitosta. Sähköpostiosoite ei tule missään vaiheessa julkisesti esille, se tulee vain blogia ylläpitävän Leenan tietoon.

Kun klikkaat noita äänestykseen valittuja kuvia, niin pääset siihen kirjoitukseen, mistä kuva on otettu ja voit lukea työstä.

Kuva 1

lankaa

Kuva 2

huopa

Kuva 3

pesin

Kuva 4

matto

Kuva 5

liina

Vuosipäivämme on 11.4. mutta äänestys jatkuu pääsiäisen yli ja päättyy tiistaina 14.4.2009

Kiitos äänestämisestä ja Hyvää pääsiäistä toivottavat

Ukkolan Akat

31 vastausta artikkeliin “Kudontapiiri Ukkolan Akkat kutsuu ystävänsä bloginsa yksivuotissynttäreille!

  1. Kyllä te AKAT teette hienoja töitä!
    Onnea teille ja lisää hienoja työtunteja pajallanne.
    Jättämällä kommenttia blogeihin, on hyvä syy vastavierailuun.

    Valintani kuvista osuu värjättyyn huopaan.
    Kauniit sävyt ja itsekkin lankoja värjänneenä, tiedän työn määrän.
    Toinen vaihtoehto olisi ollut punainen matto.

  2. Onnea teille AKAT ja hyvää jatko touhuillenne!

    Äänestän numeroa 1, koska niissä langoissa on niin kauniit värit. Ja kun minua on viime aikoina kiehtonut itseäkin ajatus jonkun värjäämisestä.

  3. Onnea teille Ukkolan Akat ja innostavaa ja idearikasta jatkoa! Minun täytyy myös huokutella Äänekosken kutojia äänestämään, mutta oma valintani osuu selänpesijöihin, vaikka mielestäni huopa olikin upean värinen, värjätyt langat kauniita, luostarinikkuna matto pirteä ja pöytäliina hillityn juhlavana niin selänpesijöissä oli hauska ja toimiva idea! Olen myös Leenan kanssa samaa mieltä, että pikkuryjyt ja kuultokudokset olisivat voineet myös olla äänestyksessä, tosin sitten olisi voinut mennä vaikeaksi päättää!

  4. Onnea teille! Taidan olla jäävi osallistumaan tähän kisaan (kröhöm), mutta minua miellyttää kyllä työ nro 4, kun meillä kotona Keski-Pohjanmaalla ei ollut koskaan noin koreita mattoja 😉

  5. numero 4: räsymatto

    Räsymatot ovat mielestäni kauneimpia mattoja mitä on. Värien harmonia ja satumainen tunnelma hurmasivat tässä matossa.

  6. Onnittelut ”akkaporukalle”! Energiaa ja mukavaa tunnelmaaa tuntuu olevan, se huokuu töistänne. Minuun vetosivat värjätyt lankavyyhdit no 1. Ovatko villaa vai pellavaa? Houkuttavat suunniteluhommiin…

  7. Tämän päivän upea käyttötekstiili löytyy akkojen vanhoilta sivuilta.
    Paulan ikkunaverho kappa.
    Aivan upea!

    Näistä numeroiduista vaihtoehdoista ovat 2 langat saaneet hienot sävyt.

    Onnea Akoille ja minulle jotta saan tuon ihanuuden omenapuusta!

  8. Kyllä te, Ukkolan akat, teette upeita käsitöitä. Hyvää jatkoa toimillenne!
    Oli tosi vaikea valita paremmuus- /kauneus- / tms-järjestyksen työtä. Selänpesijät on hyvä idea, jota olisi kiva tehdä itsekin. Matto ihanan vanhanaikainen ja kaunis. Sininen liina upea, sininen aika haastava. Shaalit, ei vain lämpimännäköisiä vaan myös lämpimiä ja luonnonläheisiä. Mutta ylitse muiden on kuitenkin numero 1,värjätyt langat. Kerrassaan upeita.

  9. Aivan upeita töitä.Valinta on vaikea, mutta Suosikkini sinisen ystävänä on nro 5 pöytäliina!

  10. Värjätyt langat ovat hykerryttävän väriset ja sininen liina silmiä hivelevän kaunis, mutta räsymatot ovat minun juttuni, joten annan ääneni numerolle 4. Onnea vuosipäivän johdosta!

  11. onpa tosi mahtavia töitä, kyllä me kädentaitajat osataan ympäri maata tehdä kaikkea hienoa, eikä muuta kun tsemppiä ja onnea teille juhlapäivänä ja edelelleenkin !! toivottelen täältä äänekoskelta mallu

  12. onpas hienoja töitä ! Kyllä me käsillä tekijät osataan ympäri maata kaikenlaista hienoa. Eipä muuta kun tsmppiä teille sinne ja onnea vuosipäivänä ! Terv. mallu äänekoskelta

  13. Onnea vaan akoille edelleenkin, niin kauniita töitä esillä.
    Annan ääneni numerolle 1, kun langat on aina ihania.

  14. Onnittelut teille! Täällä on niin paljon kaunista katseltavaa että on vaikea valita. Kuitenkin neulojana ja itsekin värjänneenä numero 1 saa nyt ääneni kun sen homman työmäärän tiedän varsin hyvin. Poppanakin on aivan ihana olisi kuin tilauksesta tehty meidän valkoiseen retro-keinutuoliin.

  15. Onnea ekasta vuodesta 😀

    Kuvan 1 värimaailma on niin huikaiseva, että valitsen sen, vaikka kuvan 5 sininen liinakin on kovin kaunis!

  16. Kävin kovaa kädenvääntöä 1. ja 2. välillä, mutta numero 2 voitti sen pääsiäisen keväisellä värillään. Siis 2.

  17. numero 2 on kasvivärjätyillä kauniilla väreillä tehty. Se on paras.

  18. Numero 4 on kyll’ miun silmään nätein.. Kuvio on hieno ja värit oikein pehmeät! Olettepa olleet ahkeria ja taitavia kaikki!

  19. Onnea mahtavat akat saavutuksienne vuoksi. Vaikea valita voittajaa, kun kaikki voisivat olla ykkösiä. Annan ääneni kolmoselle, eli selänpesimille. Olisi itsellänikin käyttöä sellaiselle.

Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *