Pitkässä viivassa

Joskus viime talvena se alkoi ja tosiaan pitkässä viivassa sekin oli (niinkuin tämän blogin pito) … siis toi tuohitöiden teko. Siitä on monta vuotta kun olen viimeeksi tehnyt tuohesta mitään ja muistin tehdessäni miksi. Se käy käsiin, kun ensin hankit tuohta, putsaat ja suikaloit ne. Sitten vasta alkaa varsinainen punominen.

Talvella sain aikaiseksi muutamia kännykkäkoteloita. Ensin yhden kurssilla opettajan kanssaja. Sitten yrityksen ja erehdyksen kautta muutaman onnistuneen kotonakin.  Kurssilla oli tarkoitus tehdä useampia pieniä esineitä, mutta minä halusin itselleni neulekorin ja sen tein.

Kurssilla jäi vähän aikaa ja opettajalla oli ruusun tekoon sopivaa ”silppua”…

Himo kasvaa syödessä ja minulle tahtoo käydä monesti käsitöitä tehdessä niin. Piti saada isompi kori… Alku innostuksen jälkeen huomasin että tuohisuikaleet eivät riitä, joten korintekele seisoi noin puoli vuotta takapihalla. Sillä aikaa kun pikkuhiljaa etsiskelin lisää tuohta tuli tehtyä yhtä jos toistakin käsityötä, joista toisessa jutussa tuonnempana.

Muutama päivä sitten olin koiravahtina ja siinä pentujen temmellystä katsellessa putsailin tuohta (pienet apurinikin peppuuttivat tuohipalasia pitkin pihaa). Jäi minulle tarpeeksi jotta saan keskeneräisen korin valmiiksi. Korin pohjasta tuli sitten aikamoinen tilkkutäkki. Tuohi suikaleet olivat aika paksuja, koska ne ennättivät kuivaa enkä saanut tuohta kunnolla ohennettua. Eikä ne pätkätkään kovin pitkiä olleet, joten liitoksia on useita. Pohja ja sivujen alareunat ovat paksumpia, mutta ei se minua haittaa ompahan alapuoli vahvempi.

Nyt puuttuvat enään sangat … eikä niitä tehdessä kauan nokka tuhise