Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget …

Ukkolan kuukausikokous oli tänään helmikuun ensimmäisenä keskiviikkona. Vaikeita asioita ratkaistavana, mutta hyvin niistä kekustellen selvittiin ja kudontapiirimme tulevaisuus näyttä valoisalta.

Pienkurssit kiinnostavat. Olemme saaneet hyvän taitajan opastamaan meitä kahvipussikassien punonnassa. Kurssi on lauantaina 13.3. 2010 klo 10.00. Muutama ulkopuolinenkin saattaa mahtua mukaan, jos sinua kiinnostaa, niin ota yhteys Leenaan.

kassi.jpg

Tulevan opettajamme tekemä mallikassi on oikein napakka. Kyllä siinä kelpaa maitopurkkeja kotiin kantaa.

Sovimme että Erja joka kuukausikokouksen yhteydessä neuvoo meitä kauniiden lahjapakettien tekemisessä.

lahjapusseja.jpg

Esimakua tulevasta saimme, kun hän näytti miten pieniä sieviä pussukoita tehdään.  Ukkolaan on hankittu tätä varten hyviä tarvikkeita ja me voimme siellä  käydä itse paketoimassa lahjojamme aina tarvittaessa.

Kuvansiirtokurssin sovimme tapahtuvan pienryhmissä Leenan toimiessa ohjaajana. Näihin ryhmiin  ovat myös ulkopuoliset tervetulleita. Sovitaan yhteisiä aikoja useampia, joten ilmoita halukkuutesi sähköpostilla Leenalle. Näistä linkeistä näet mistä on kyse: Kuvan siirto kankaalle ja puullemetalliin.

Sarin vetämä saippuakurssi tapahtuu huhtikuussa ja tarkempi ajankohta sovitaan myöhemmin.

Pia sai kangaspuista pois kauniin keltaruskean talvimaton keittiöönsä, mutta siitä jäi kuva ottamatta, mutta Sarin kehräämät villalangat sentään tulivat kuvatuksi:

sarinlangat_11.jpg

Sari on kehrännyt rusehtavan langan näistä Pirtin kehräämön kehruutähteistä apulankana kaksinkertainen hahtuva. Valkea lanka on tehty villalevystä ja apulankana on ohutta valkeaa villalankaa. Tämän langan Sari aikoo värjätä.

sarinlangat_2.jpg

Nämä langat ovat taas tuosta Pirtin kehruu tähteestä , apulankana villalankaa.

sarinlapanen1.jpg

Lapaset ovat jo melko valmiit, peukalot vain puuttuvat. Sari on neulonut ne kaksinkertaisella langalla, omaa kehruutaan ja ohutta ruskeaa villaa samanaikaisesti. Tuntuvat yllättävän pehmeiltä.

Aprillipäivän kuulumisia

Huhtikuun kuukausikokouksen alussa keskusteltiin julkiset aprillipilat niin lehtien kuin radionkin osalta ja yhteisesti totesimme Etelä- Savon kunnostautuneen, kun radiossakin helikopterin ääni kuulosti ihan oikealta. Yhteisiä asioitakin lopulta oli aika paljon, vaikka siltä ei aluksi tuntunutkaan.  Katsaus valmistuneisiin töihin ja uusien töiden aloitus on kuitenkin kokousasioita merkityksellisempää.

huopa.jpg

Sidoskuvioinen huopaloimi oli saatu loppuun ja tilalle laitettiin jo toinen valkea loimi,

ahkeratkadet.jpg

jota ahkerat kädet tässä solmivat. Ensimmäinen loimemmehan oli tummanpunainen, ja solmut tehtiin sen loppupäihin ja loimi vedettiin läpi. Se ei kyllä sujunut niin hyvin kuin tämä solmiaminen, lanka oli tavattoman sähköistä ja toinen reuna loimesta löysää.

hilkanmatto.jpg

Hilkka aloitti kokouksen aikana kutomaan keittiöönsä uutta kesämattoa ja

railinmatto.jpg

Raili sai leveistä puista pois lp-langalla ja trikoolla kutomansa maton, jota koristaa molemmissa päissä yksinkertainen ruusukasraita.

mirjanryijy.jpg

Mirja oli kotona tehnyt tähelangoista pikkuryijyn , Puolukkametsän. Pohja on kudottu Ukkolassa ja

mirjanmatto.jpg

jossain välissä hän on ehtinyt kutoa myös Kevät maton.

ripsipakka.jpg

Ripsiliinaa lähti tukilta pois melkein pakallinen. Kuvan taustalla käydään kovaa neuvonpitoa

uusipyyhekangas.jpg

tulevan  pyyheliinaloimen väreistä. Savolainen jahkailu alkoi ärsyttää Rauman seudulta kotoisin olevaa Paulaamme ja hän panikin töpinäksi, esitti kilpikangasta sidokseksi, etsi loimilankarullat, mutta puolipellavaisten loimilankojen joukosta oikean värin valinta oli jo vähän hankalampi juttu. Avonainen lehti on Kauhavan Kangasaitan hinnasto, josta otettiin vinkkiä loimen suunnitteluun.

Kuultokudoksen hurmaa

Tänään on kuukauden ensimmäinen keskiviikko ja Ukkolassapa tietysti kokous. Kokousasioita oli oikeastaan aika vähän, lankatilauksista päätettiin, vähän keskusteltiin loimien kulusta ja täällä blogissamme pidettävästä äänestyksestä. Valitsimme äänestykseen vanhoilta kotisivuiltamme kuvat. Äänestyshän tulee huhtikuun alussa.

Eila sai kokouksen yhteydessä kuultokudoksensa valmiiksi ja tässä ne nyt ovat kuvatuna aivan tuoreeltaan Ukkolan eteisessä.

kokojoutsen.jpg

Tämä joutsen oli jo alullaan edellisessä kirjoituksessa.

joutsen.jpg

En voinut olla laittamatta myös lähikuvaa joutsenesta.

kokokukka.jpg

Toiseen kuultokuvaan Eila teki kukkasia.

kukka.jpg

Molemmat kuultokuvat ovat Eilan itsensä suunnittelemat.

Pohja on kudottu palttinaan ja kuviossa on sidoksena ripsi. Loimi on aivinapellavaa, samoin pohjakude, kuviossa taas on paksumpaa rohdinpellavaa. En muistanut ottaa lankojen tex-numeroita, jos ne sinua kiinnostavat, niin kysy kommenteissa.

Vuoden ensimmäinen kokous

Akat kokoontuivat loppiaisen jälkeisenä keskiviikkona kuukausikokoukseen

kokous.jpg

Tarkkana istuttiin puitten äärellä peräseinällä. Loimista,  loimenlaittovuoroista ja kevätkauden kursseista keskusteltiin, mutta tuntui siltä, että kaikki asiat jotenkin jäivät  kesken. Yhdessä ei edes pystytty päättämään mitä nyt tyhjinä seisoviin puihin pannaan. Vai tuntuiko  kaikki vain minusta sekavalta, sillä olin flussassa ja kuumekkin oli tulossa,

Molla- Maija kurssi kumminkin päätettiin järjestää ja ilman ohjaajaa, sillä osaammehan me toinen toisiamme neuvoa nukkejen teossa. Kurssin tarve on herännyt aivan erityisestä mummokuumesta. Syksyllä oli sovittu järjetettäväksi kivikurssi Otavan kivipajassa ja innokkaita sinne näyttää olevan enemmän kuin pajan koneet sallisivat.

lauraniso.jpg

Kuvattavaa en keskeneräisistä töistä  puista löytänyt, kuin tämän Lauran aloittaman leveän maton. Sidos on ruusukasta ja kuteena valkeaa pumpulinyöriä ja eko-onteloa.

Helmitöiden jatkokurssi ja lokakuun kokous syyskuussa

Satu ohjasi meitä syvemmälle helmitöiden saloihin. Uutena asiana opettelimme linkittämistä metallilangalla,  muuten jokainen sai tehdä sitä mitä halusi. Niinpä syntyikin helmiä, rannerenkaita jä kännykkäkoruja. Ne linkitkin opetteli ainakin puolet porukasta.

helmeily1.bmp

Kuukausikokouksemme olisi ollut lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona, mutta otimme varaslähdön ja pidimme sen helmeilyn jälkeen.

Ostokset Kauhavan kangasaitasta  Seinäjoen messumatkan yhteydessä puhuttivat kovasti. Päätimme ostaa heijastin lankaa, loimi ja kudelangat kuultokuvaloimeen ja jouluiseen ripsiliinaan raitalankaa. Jos lisäostoihin tulee tarvetta, niin Paula-rahastonhoitalle soitto Kauhavalta, niin eiköhän lupa heltiä. Uusia loimia suunniteltiin jonkin verran, vaikka vapautuvia puita ei ole tiedossa. Paljon puhutti myös Ukkolan kunto, toivottavasti taloa ei panna käyttökieltoon vielä pitkään aikaan. Köyhä kaupunkimme ei sitä varmasti kunnosta.

Askartelutilamme pöytä helmitöiden takia jouduttiin raivaamaan ja siellä olleita töitä nostettiin eteisen penkille.

penkki.bmp

Joten uusi kuva eteisestä. Pohjoisen suunnan ikkunan eduspenkillä  on nyt tiilimaalauksia ja krakleerattuja ruukkuja.