Viimeinen keinutuolinmatto vippelä-loimesta

Tarkistin juuri, että kolmivartinen vippelä eli Karjalan raanu-sidos on roikkunut kangaspuissamme kolme vuotta. Tuota lointa oli selvästi liikaa ja se ei kiinnostanut montaakaan meistä. Liekkö syynä se, että tuo raanusidos on hidasta kutoa. Vedimme sen puihin Taito-lehdessä olleen Juuret-nimisen tyynyohjeen pohjalta. Pian alkoi selvitä, että kyseessä oli kolmivartinen vippelä, jota Suomessa on kutsuttu Karjalan raanu nimellä.

Nyt loimi on kumminkin loppu ja viimeisenä siinä on kudottu keinutuolinmatto, jossa on tuota Juuret-mallia käytetty pohjana ja sitä on tehostettu pienillä raidoilla.

Loimi on otettu puista ja kuvattu kutomon pöydällä
tässä Leena-kutoja on sen viimeistellyt ja sovittaa omaan keinutuoliinsa. Todellisuudessa se on kudottu hänen sisarensa valkoiseen ja hieman leveämpään keinutuoliin.

Ei se Vippelä kumminkaan meitä siitä tartunnan saaneita jätä rauhaan. Nyt on tarkoitus vetää 6-vartisen vippelän loimi. Lointa laitamme kuintenkin vain sen verran, kuin sitä etukäteen tilataan, jottei tule samaa tilannetta kuin tuon edellisen roikkumaan jääneen loimen kanssa. Värikkään vippelän voi hyvin kutoa tähteeksi jääneistä villalangoista.

Räppäsin kutomon pöydällä olleesta kirjasta seinävatteen kuvan. Tuon seinävaatteen ohje on ruotsalaisen Ingerlise Skjöldebrandin kirjassa Kauneimman kudontamallit. Kirjan on suomeksi toimittanut Eeva-liisa Nisula 1991.

Myös mallikerrassa 2013/4 on juttua vippelästä, sekä selkeät ohjeet 3-, 4-, 5- ja 6-vartiseen vippelään. Malleissa vilistelevät myös joulupukit ja kirkkoonkin pääsee luontoaiheiden lisäksi.

3 vastausta artikkeliin “Viimeinen keinutuolinmatto vippelä-loimesta

  1. Törmäsin tähän sivustoon, kun ostamani raanu osoittautui vippeläraanuksi ja lähdin sitä googlettamaan. Aivan todella upeita vippeläraanuja olette siellä tehneet! Itse olen hurahtanut raanuihin, mutta nyt tarttui kirpparilta matkaan vähän erikoisempi raanu ja fb:n raanu-ryhmässä sille löytyi nopeasti nimi. Toivottavasti uudet sukupolvet keksisivät miten hieno sisustuselementti raanu on.

    1. Kiitos Päivi
      Komenttisi tuli kolmivartiseen vippelään. Nyt olemme vetäneet puihin kuusivartisen vippelän, jolla saadaan ihan esittäviä kuvia. Minun pitääkin tästä piristyä ja laittaa niitäkin esille. Sinun komenttisi tämän saa aikaseksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *