UKKOLAN TALON VAIHEITA
Kutomapiiri Ukkolan Akat toimii, kuten nimikin sanoo, Ukkola-nimisessä rakennuksessa. Aikaisemmin rakennus tunnettiin Suonsaarella paremmin nimellä Myrskylä. Talo kuuluu niihin Suonsaaren vanhainkodin rakennuksiin ja on ollut pois vanhainkodin käytöstä jo 1990 luvulta lähtien. Viimeksi rakennuksessa toimi Rämälän alala-asteen koulu tilapäisesti muutaman vuoden-80 luvun lopulla. Rämälän vanha koulu tuhoutui salaman aiheuttamassa tulipalossa v. 1986.
Tämä rakennus ei liene yhtä vanha kuin Suonsaaren vanhainkoti on, mutta saattaa olla peräisin 1800-luvulta kuitenkin. Suonsaaren vanhainkoti (-vaivaistalo) on perustettu 1868* nimenomaan työkykyisten aikuisten hoito- ja kasvatuslaitokseksi, ja oli ensimmäinen tämän laatuinen hoitolaitos maassamme. Siellä ei ollut tarkoitus hoitaa vain vanhuuden heikkoja ja pysyvästi työkyvyttömiä, vaan tarjota työ- ja toimeentulomahdollisuuksia kunnan omistaman maatilan pelto, karjanhoito ym. tehtävissä työhön kykeneville.
Allekirjoittanut on Suonsaaren kylän asukkaita vuosien takaa ja nämä vähäisen muistikuvat ovat niiltä ajoilta. Rakennus oli, kuten nimikin sanoo, Ukkojen käytössä. Vastaavasti oli toinen rakennus, Mummola, joka on vieläkin pystyssä pihan toisella laidalla, mutta käyttämättömänä, autiona ja ilmeisesti purkutuomiolla.
Ukkolassa oli tässä kutomahuonetilassa asukkaina vähän heikompia hoidokkeja, jotka eivät raskaampiin töihin juuri kyenneet. Pystyivät kuitenkin ”tupatöihin”, lämmittämään ja siivoamaan. Silloin lämmitettiin puilla; ukot toivat polttopuut kesällä maitokärreillä, talvella kelkalla puuliiteristä, mikä oli nykyisen hevostallin valjastustilan kohdalla. Puut tuotiin eteisessä olevaan puulaatikkoon, mistä sitten otettiin uunien eteen.
Rakennuksen etelänpuoleisessa päässä on toinen samanlainen tupa kuten tämä kutomahuone. Siellä asusteli enimmäkseen työhön kykeneviä asukkeja. Ukoilla oli erilaisia tehtäviä. Jotkut hoitivat lämmitystä, jotkut olivat keittiöllä apulaisina, enin osa maatalous- ja navettatöissä. Joku oli erityisesti tallimiehenä. Eräskin Nestori oli puuseppä.
Tärkeää tehtävää hoiti eräs hoidokki, August Tarkiainen; posti vanhainkodille ja lähitaloihin tuli -50 luvulta lähtien Palosuon rautatieasemalle, mikä sijaitsi n. 2,5 km.n päässä Vanhainkodilta. Tarkiainen nouti joka päivä postin asemalta jalkaisin oli sää millainen tahansa, kesät talvet. Hän myös lajitteli Vanhainkodin postin erilleen. Kylän talojen postin hän laittoi aina Ukkolan eteisessä, oven vasemmalla puolella olevan kaapin päälle tarkoitukseen varattuun laatikkoon. Tästä sitten talojen väet postinsa noutivat päivittäin, mm. allekirjoittaneen kotiinkin. Ukkola on siis ollut postitoimistonakin.
Rakennuksen keskellä oli kaksi pienempää huonetta. Etelänpuoleisessa asui Eino Taipalinen vaimonsa Annan kanssa. He olivat molemmat kuulo- ja puhevammaisia. Eino oli suutari. Hän korjasi, mutta teki myös jonkun verran uusia jalkineita. Anna taas kävi työssä laitoksen keittiöllä ja pyykkituvalla. Toinen pienemmistä huoneista oli apuhoitajan asuntona.
Isommissa tuvissa olivat vuoteet seinustoilla, päädyt kohti seinää ja keskellä lattiaa oli iso pöytä ja penkit. Hoidokit kävivät ruokailemassa isossa ruokasalissa, mikä oli toisessa rakennuksessa. 40-50 luvulla oli laitoksessa vielä ns. ”vellikello”. Sitä soitettiin aina ruoka-aikoina klo 11,00 ja 16,30. Se tehtävä oli myös uskottu eräälle hoidokille. Kun kello soi, silloin pysähtyivät työt niin pelloilla kuin muuallakin laitoksen alueella.
Edellä mainittiin tallimiehen tehtäviä hoitanut asukas, Eino Jämsä. Hän tuli erittäin hyvin toimeen hevosten kanssa, isokokoinen, harvapuheinen mies. Kun Suonsaaren navetta paloi v. 1956 toukokuussa eräänä yönä, Eino meni pelastamaan hevosia tallista. Hän sai sieltä pari hevosta pois, mutta oli vähällä joutua itse liekkeihin; palava hirsi putosi hänen päähänsä ja poltti pään melko pahasti. Useita hevosia jäi silloin kuitenkin tulen saaliiksi. Suurin osa karjasta pelastui kuitenkin.
Ukkolan eteläpäädyn seinustalla oli penkkejä. Kevättalvella jo, kun aurinko alkoi lämmittää ja sulattaa lumia seinustoilta, ukot istuivat auringossa, tupakoivat ja tarinoivat. Heillä oli myös oma ”kessumaa” rakennuksen takana. Pula-aikana oli puute myös tupakasta, sitä viljeltiin nurkan takana, lehdet kuivattiin, hienonnettiin ja niin se kävi sitten ”sätkäksi” tai piippuun. Talon takana, länsipuolella oli kaksi ulkohuussia, siinä kessumaan laidassa. Ne oli kuitenkin suunniteltu niin että niihin voitiin mennä talon sisältä. Huussit purettiin jo 50-luvulla.
Tässä on nyt sivuutettu asioita ja ihmisiä, jotka ovat liittyneet Ukkolan vaiheisiin. Näkökulma on kuitenkin vain allekirjoittaneen vähäisestä muistista. Enemmänkin olisi varmasti muisteltavaa. Nyt ei enää kasva kessu takapihalla, eikä polttopuut romahtele halkolaatikkoon. Vanhat seinät ovat kuitenkin saaneet olla pystyssä ja vanha tupa vielä tarjoamassa lämmintä tilaa kankaiden laatijoille. Soisi rakennuksen pysyvän kunnossa edelleenkin kaikkien uudempien rinnalla muistona menneiltä ajoilta.
Antero Määttänen
* Wirilander: Mikkelin pitäjän historia