Etelä-Savon sytomyssykampanja

12. maaliskuuta 2010 kirjoittanut Leena

Mikä kampanja ja mitä ihmeen sytomyssyjä? No, kyseessä on keräys, jossa käsityötaitoiset neulovat ja virkkaavat myssyjä sytostaattihoidossa hiuksensa menettäneille naisille, miehille ja lapsille. Tämä Oulusta alkunsa saanut keräys leviää koko maassa ja nyt se on rantautunut Ukkolaan, ja toivomme, että se edelleen täältä matkaa koko Etelä-Savoon. Mukana kanssamme myssyjä tekemässä on myös käsityöliike MT Color Wool:n, Cafe 48:n käsityöiltojan väki.

Näistä napeista pääset keräyksen alkulähteille:

Seijasiskon kampanjasivu:

Matleenan kampanjasivu:

Molempien blogien sivupalkkien kautta löydät tiet  myös muihin sytomyssykeräyksiin eri paikkakunnilla.

Mikkelin Keskussairaalan eri osastojen syöpäsairaiden yhteinen sairaanhoitaja on meitä tukemassa ja ottaa keskussairaalaan  myssyjä. Olemme yhteistyötahoksemme saaneet  Saimaan syöpäyhdistyksen Mikkelin neuvontapisteen. Siellä työskentelevä erikoissairaanhoitaja on luvannut kerätä myssyjä, joten niitä voi sinne viedä tai lähettää postitse. Paikka on keskustassa, joten sen helposti saavuttaa. Yhteystiedot löytyvät edellisestä linkistä.

Myssyjä voi toimittaa myös MT Color Wool:iin eli neljäkasin käsityöliikkeeseen, Maaherrankatu 48,  yhteystiedot tässä linkissä.  Käsityöliikkeen Mialta voi myös käydä kysymässä ohjeita ja neuvoja myssyn tekoon. Ukkolaankin niitä voi tuoda, jos sattuu liikkumaan Suonsaaren vanhainkodin pihalla  ja meillä on joku kutomassa , jotta pääsee sisään.

Teemme  myssyjä toukokuun loppuun saakka ja tämän jälkeen toimitamme neljäkasin käsityöliikkeeseen ja Ukkolaan kertyneet myssyt Saimaan syöpäyhdistyksen kautta Mikkelin keskussairaalaan. Keräys voidaan uusia, jos näyttää siltä, että myssyjä tarvitaan lisää.

nappi-copy.jpg

Mikkelin nappiin on kuvattu peilin edessä “Mirjan myssy”. Ole hyvä, ota nappi mukaasi ja levitä sitä edelleen. Napin myssyn kierreraita on Mirjan Ukkolaan toimittamasta japanilaisen myssyn ohjeesta, virkattu alalaita taas Ukkolassa  sommiteltu.

Yleisenä ohjeena sytomyssyyn on, että se ei saa kutittaa, eikä hiostaa. Koon voi kukin tekijä tehdä oman päänsä mukaan, niin näin tulee kaiken kokoisia myssyjä. Jos saamme Saimaan syöpäyhdistyksen Mikkelin neuvontapisteen kautta erityistoivomuksia myssyjen koosta tai malleista, niin lisään ne heti tähän artikkeliin. Tähän loppuun laitan vielä  sytomyssyohjeita. Jos tiedät lisää, niin laita viestiä, täydennän luetteloa. Valmiiseen myssyyn on syytä vielä kiinnittää pieni lappu, jossa on tieto myssyn koosta ja materiaalista.

Matleenan ensimmäinen ohje (kampanjasivun lopussa), Seijasiskon kukkanen, neulottuja pitsimyssyjä, päälaelta aloitettu myssy, ketjusilmukoin tehty myssy, barettimallisia myssyjä, Tähdellinen neulottu pipo (lisätty 25.3.), Mamma-Myyn ohje (lisätty 31.3.),  Oras-myssy (lisätty 31.3.), Silo-pipo (lisätty 31.3.), Rinsessapipo (lisätty 31.3.)

Miesten malleja (lisätty 31.3.):  Jaques Cousteau - pipoNovitan neulottu miehenpipoSinjeton neulottu pipo, Koivu-pipo (myös naiselle)

Lisätty 8.4. Seijasisko on koonnut sytomyssyohjeita, tässä linkki sinne.

Haastamme nyt kaikki Etelä-savon  sairaanhoitopiirin alueella toimivat käsityöpiirit ja yksityiset harrastajat tekemään kanssamme sytomyssyjä.   

Terveisin käsityöiltojen väki Cafe neljäkasista ja akat Ukkolasta.

Molempien puolesta tämän kirjoitti Leena ja sitoudun olemaan tässä kampanjassa vastuuhenkilönä. Sähköpostiosoitteeni on leena(at)ukkolanakat.net

Aiheet: Sytomyssyily, Etelä-Savon sytomyssykampanja

14 vastausta

  1. Matleena

    Hienoa, keräyksenne on 10. keräys, joka on tiedossani! Siis KYMPIN KERÄYS! Toivottavasti myös myssymäärä osottautuu kympin arvoiseksi! Onnea mukaan myssyilyyn ja paljon myssyjä meille kaikille!

  2. Seijasisko

    Suatiinhan se myssykerys sinne Savoonkin.:) Onpas teillä sievä nappi!

  3. Seijasisko

    Vielä että Onnea keräykseen!

  4. KristiinaS

    Kiva kun tuli taas uusi alue mukaan! Onnea matkaan ja ziljoona myssyä:)

  5. leenah

    Hei, voinko laittaa tästä linkin Facebookiin, siellä on tekeillä yhteinen tapahtuma-ryhmä kaikille sytomyssyilijöille? t.leenah (HUS:n myssymimmejä)

  6. Leena

    Kiitos Matleena ja Seijasisko! KristiinaS hei, emme me ehkä ihan ziljoonaan pääse, mutta sinne päin kuitenkin. Leenah, toki voit laittaa meidät mukaan.

  7. merja

    Ihanaa, että meillä on nyt oma kampanja vaikken ole lainkaan varma kykenenkö itse myssyjen tekoon, mutta voisin yrittää saada vaikka anopin puolestani myssyilemään ja yritän toki itsekin.

  8. SERON

    Mukana olen ilman muuta!

  9. TiiQ

    Onko tuohon nappinne kuvassa olevaan kierremyssyyn saatavilla ohjetta? Juuri tuollaiseen olen naapurini kanssa etsinyt ohjetta ja olisin todella kiitollinen, jos ohjeen saisin. Sytomyssykampanjassa olen innolla mukana joka tapauksessa!

  10. Sanna

    Onnea uudelle kampanjalle!!
    Toivotaan paljon myssylöitä :)

  11. Seijasisko

    Olen juuri julkaissut postauksen blogissani, jossa mainostan teidänkin keräystä. Onnea kampanjalle!

  12. Typy

    Mahtavaa, että ehdotatte Jacques Cousteau- malliani neulottavaksi näin hyvään tarkoitukseen. Runsasta myssysatoa!

  13. Liina

    Hei!
    Voiskohan saimaan syöpäyhdistys toimittaa Savonlinnan keskussairaalaankin sytomyssyjä?
    Sielläkin käy “karvattomia” sairastuneita hoidoissa eikä kaikki ossaa ite myssyjä värkätä..

  14. Leena

    Hei Liina
    Kerron terveisesi Päivikki Ruotsalaiselle. Olen viemässä huomenna hänelle ensimmäisen erän myssyjä. Niitä nimittäin on sieltä osattu pyytää. Kesäkuun alussa viemme sitten myssyjä Mikkelin keskussairaalaan.

Jätä vastaus

Ota huomioon, että vastaus poistetaan tai sitä muokataan, jos se katsotaan aiheelliseksi.