Ukkola

– talovanhus, maali rapistuu, katto vuotaa ja pulut pesii vintillä

ukkola4001.jpg

-mutta hyvä siellä on kutoa

ukkolasis1.jpg

Lue enemmän Ukkolasta vanhoilta kotisivuiltamme.

26.1.2020

Oli siellä hyvä kutoa ja tilaa riitti. Talon eteisessä alkoi katto vuotaa niin paljon, etteivät Eevan asettelemat ämpäritkään enää tahtoneet riittää, joten meidän oli lähdettävä pois.

Saimme kaupungilta vuokratuksi Suonsaaren vanhainkodin keltaisen talon vintin. Silloin alapuolellamme asui vielä vanhuksia, mutta he muuttivat pian pois. Vuoden talossa olivat vain kellarikerroksen varstotilojen vuokraajat ja me vintillä. Kylmääkin oli, mutta selvisimme.

Syksyllä 2015 tulivat maahamme turvapaikanhakijat ja Suomen punainen risti aloitti vastaanottokeskuksen pitämisen koko vanhainkodissa. Me ja varastojen vuokraajat toki saimme jäädä paikoillemme.

Hyvin yhteiselo talon asukkaiden kanssa on sujunut, muutama meistä käy myös alakerrassa pitämässä käsityökerhoa. Toivottavasti tilanne saa jatkua näin, sillä talon tyhjentyminen on aina riski myös meille. Eihän sitä tiedä mitä tälle suojellulle rakennukselle tapahtuu, myydäänkö tai tuleeko sinne muita asukkaita vai jääkö taas tyhjilleen.

Kuvia tulee, joten käy jonkin ajan kuluttua lukemassa tämä uudelleen.

Leena